Agilitykisat 17 vuoden tauon jälkeen – ja juoksuinen Lhasa apso mukana menossa
Aloitin agilityn harrastamisen 90-luvun lopulla kiinanharjakoirani Iiron kanssa, mutta kunnolla kisakärpänen puraisi vasta, kun kuvioihin tulivat valkoiset villakoirani Viivi (keskikokoinen) ja Ville (kääpiö). Molemmat etenivät aina 3-luokkaan saakka – ja Ville oli suorastaan sähikäinen radalla! Harmillisesti Villen ura päättyi vain yhden sertin päähän agilityvalion tittelistä. Se jäi silloin vähän kaivelemaan, mutta elämä vei toisaalle ja kisataukoa kertyi lopulta vaatimattomat… 17 vuotta.
Fast forward tähän kevääseen, kun päätin, että nyt mennään taas. Tällä kertaa agilityratoja valloittaa lhasa apso Siiri eli virallisemmin Yarmilan Shipshape’N Bristol Fashion. Hänellä on söpöydet kohdillaan – mutta vauhti on hieman toista kuin vanhoilla villakoira-raketeillani. 😄
Ilmoittauduin kahdelle hyppyradalleAgilityradat jäivät vielä odottamaan, sillä keinun harjoittelu on meillä vähän kesken. Ja hyvä niin – nämä kaksi rataa riittivät varsin mainiosti näin paluukisoiksi!
Pientä lisähaastetta toi toki se, että Siiri päätti aloittaa juoksunsa sopivasti kisoihin. Ei ihan optimaalisin ajoitus, mutta ei voi minkään. Juoksuinen narttu ei ole ehkä se kaikkein yksinkertaisin kisakaveri – ja minä puolestani en kehdannut lähdön läheisyydessä leikkiä ja nostattaa tunnelmaa, jottei lähellä olleet poikakoirat menisi ihan solmuun.
Ensimmäinen rata meni siis... noh, sanotaanko varovaisesti. Siiri päätti miettiä tarkkaan, mitä ohjaaja oikein tarkoittaa, ja pujottelussa tuli useampi takeltelu. Toisella radalla päästiin jo vähän vauhdikkaampaan menoon, mutta sielläkin tuli pari seisahdusta ja yksi keppivirhe.
Molemmilta radoilta tuli tulokseksi hylätty, sillä ylitimme sallitun ajan – mutta fiilis oli silti katossa! Muistin itse radat (mikä on jo pieni voitto), ja koirakin pysyi menossa mukana, joten voidaan puhua ehdottomasti onnistuneesta paluusta. 😄
Tästä on hyvä jatkaa – lisää treeniä, lisää hauskuutta ja ehkä vähän vähemmän juoksuja seuraavissa kisoissa?
Kiinnostuitko pennuista?
Jos olet kiinnostunut tulevasta pentueestamme tai muista mahdollisuuksista sijoituskoiraan, ota rohkeasti yhteyttä: yarmilan@gmail.com
Tai jätä viesti
Aikaisemmat Blogiartikkelit
Meillä on pentuja!
5 boys and 1 girl was born 22nd March 2018. All the puppies are now reserved or in their new homes / Kaikki pennut ovat jo varattuja tai uusissa kodeissaan. 5 boys and 1 girl was born 22nd March 2018. Some boys available / Poikia vapaana varattaviksi...
Yarmilan Murphy’s Irish Red show results!
As I have been late on updating the show news, I will publish some highlights of Ronny's aka Yarmilan Murphy's Irish Red show results of this year. Ronny turned 15 months in late March and from the first possible show in Lahti IDS he won his first CACIB...
Yarmilan Dropkick Murphys new Champion, Yarmilan kennel BIS 4-breeders group
4th of June 2016 we were showing at Jämsä all breed show under mrs. Rosemary Keaton from Australia. We were very happy with the results! CIB Ch. Yarmilan Yo-Ba Kamala ended up 2nd best bitch Yarmilan Dropkick Murphys 3rd best dog with CAC and he finished his Finnish...



